Perjantai päivä vierähti naapurin T:n houkuttelemana Matkuksessa. Mukavaa oli ja rahaa ei mennyt yli budjetin. Aleksi viihtyi yllättävän hyvin milloin rattaissa, milloin sylissä. Kiertelimme kauppoja ja otimme välillä evästä. Tykkään miten hyvin Ikeassa lapset on otettu huomioon ravintolassa. On vinopino syöttötuoleja, mikrot, ruokailuvälineet, leikkipaikka ja jopa imetysnurkkaus; ei tarvitse tyrkätä tissiä suuhun koko kansan nähden! Aleksi otti unet menomatkalla, pienet nokoset rattaissa sekä uni vei voiton myös kotimatkalla. Mukaan shoppailureissusta tarttui itselleni ihanat farkut Cubukselta sekä aurinkolasit. Mies sai uudet kesäkengät ja Aleksi ikioman potan ja pehmolelun Ikeasta. Tällaisia reissuja lisää, kiitos! Ja tulihan tuo Varkauden mäkkärikin jälleen tutuksi jälkeen päin huonolla omalla tunnolla.

Yksi väsynyt matkustaja

Synnytyskertomus

Oman mielen virkistämiseksi ja sen kunniaksi, että Aleksi tulee jo kohta 7 kuukautta ajattelin kirjoittaa ylös, mitä kaikkea tuona maailmaa mullistavana päivänä tapahtui. Kaikki meinaa niin helposti unohtua niin parempi kirjoittaa ylös.

Elettiin 28.lokakuuta sunnuntai päivää. Koko päivän minulla oli jomottava tunne alaselässä sekä alakerrassa. Käytiin äänestämässä ja kaverimme isä sanoikin, että millonkas sitä synnytetään. Tähän vastasin mistään tietämättä, että tunne on jo kuin tänään tulisi lähtö. Sanoin myös naapurillemme, että omituinen tunne kun supistelee. Naapurin kolmen lapsen äiti totesi, että sen kyllä tietää kun kyse on oikeista synnytyssupistuksista.  Sitä enemmän miettimättä tuli ilta, saunoimme ja kävimme hyvissä ajoin yöunille. Koko alkuyö meni wessassa ravaten, ja supistellen. Kello 04 herättelin mieheni ja sanoin, että nyt on tunne kuin pitäisi katsoa kellosta aikaa miten tiheään supistuksia tulee. Ja huh, niiden väli vaihteli 5 minuutista 10 minuuttiin. Siinä sitten mietittiin, että soitetaanko synnärille vai lähdetäänkö käymään paikan päällä. Itselleni oli kova paikka myöntää, että nyt se on menoa. Ajattelin, että entäpä, jos ne siellä vaan nauraa ja käännyttää meidät kotiin kasvamaan? Yritin kävellä pitkin taloa ja nojailla lämmintä uunia vasten. Klo 06 startattiin auto kohti Savonlinnan Keskussairaalaa. Onneksi olimme käyneet tutustumassa aiemmin synnytyssaleihin. Saavuimme sairaalaan hieman ennen aamu 07. Alakerrassa soitimme kätilöiden kelloa ja kätilö saapuikin pian. Vielä tuolloinkin ajattelin, että hitsit taidettiin tulla liian aikaisin ja, että olisi vain pitänyt kestää kotona kauemmin!

Sain sairaalavaatteet ja pääsin käyrille ja hups, kätilö hämmästyi, kun supistuksia piirtyi viiden minuutin välein tasaiseen tahtiin käyrille. Tuolloin tehtiin sisätutkimus ja en ollut kuin sormelle auki, seinämää oli jäljellä vielä melko paljon. Noh jäimme kuitenkin sairaalaan ja saimme synnytyssalien vieressä olleen perhehuoneen.Huone oli mukavan tilava ja saimme olla kaksin, ainut miinus ettei huoneessa ollut omaa suihkua tai wc:tä, vaan se sijaitsi käytävän toisella puolella. Päivä meni supituksista kärsien. Mitään ei tuntunut tapahtuvan ja aloin turhautua. Yritin käydä ylhäällä osastolla syömässä, mutta eipä ruoka oikein maistunut. Iltavuoro vaihtui ja kätilö tuli katsastamaan tilanteen, noin 2 cm auki. Ajattelin edelleen, että en tarvitse mitään kivunlievitystä, sillä luulin supistusten pahenevan entisestään. Mieheni kävi muutaman kerran syömässä kaupungilla ja hakemassa puhelimenlaturia. Kotona sukulaiset ja ystävät alkoivat olla kärsimättömiä, että eikö sieltä jo jotain uutisia kuulu. Ei mitään!! Olimme olleet sairaalassa jo 12 tuntia tuloksetta! Istuin lämpimässä suihkussa käytävän toisella puolella, käytin apuna lämpöpakkausta, istuin pallon päällä sekä kiikussa. Välillä mittailtiin käyrillä supistuksia, niiden teho vaihteli ja supistus saattoi kestää puolesta minuutista jopa kahteen. Supistuksen tullessa en meinannut kestää paikallaan, kun käyrät mittaili vahvuuksia. Suuren avun toi mieheni läsnäolo sekä hänen antama hieronta alaselkään aina kun supistus alkoi. Yhdessä vaiheessa vain itkin, että olisi pitänyt kärsiä vaan kotona. Loppuajasta mieheni jo tiesi pelkästä katseesta mitä on tulossa.

Yövuoro vaihtui ja lämminsuihku ei enää auttanut. Yöhoitaja tuli katsomaan tilanteen ja en ollut edennyt mihinkään. Tuolloin uskaltauduin pyytämään jotain vettä vahvempaa. Sain 50 mg Petidiniä klo: 21.30. Kätilö sanoi, että olo saattaa muuttua kuin olisit nauttinut yhden oluen. Eikä aikaakaan, kun lähdin vessaan, ylös noustessa olo tuntui ennemmin kuin olisi juonut muutaman liikaa. Noniin lääke siis auttaa kipuun, ja mitä vielä, supitsukset vaan pahentuivat ja tihenivät. Vasta tuolloin taisin myöntää itselleni, että ei tässä enää kotiin olla lähdössä ilman pientä kääröä. Meni muutama tunti, kätilö tuli tekemään sisätutkimuksen ja kappas olin 4 cm auki. Sitten alettiin siirtymään synnytyssaliin ja miettimään epiduraalin laittamista. Synnytyssalin tapahtumat ovat jokseenkin hatarat johtuen ajasta ja hormoneista. Kokeilin ilokaasua, mutta se teki oloni lähinnä pahoinvoivaksi, mutta auttoi ensisijaisesti pahimpaan kipuun. Tarjosin myös miehelleni ilokaasua, mutta hän kieltäytyi. Salissa minulle laitettiin kaksi eri tippaa, käyriä mittailtiin, vauvan päähän laitettiin pinni ja verenpainemittari piippaili vähän väliä. Kalvot puhkaistiin klo: 1.50. Anestesialääkäriä jouduttiin odottamaan tovi, joka tuntui ikuisuudelta. Kun päivystävä lääkäri vihdoin saapui pyysi hän miestäni poistumaan salista siksi aikaa, kun epiduraali on laitettu. Jos en olisi ollut niin kipeä, olisin saattanut nostaa metelin, mutta päälimmäisenä oli mielessä saada kipu pois. En ollut edes miettinyt paljoa eri kivunlievitysvaihtoehtoja, epiduraali vaikutti tutuimmalta. Luulin, että sen laitto olisi kivuliaampaa, mutta en ehtinyt edes huomata, kun se oli laitettu ja kiput olivat poissa! Epiduraalin olen saanut papereiden mukaan klo: 2.30. Jälleen iski tunne, että ei minua ole luotu tällaiseen ja miksi tämä vaan kestää ja kestää. Yö meni torkkuillessa, mieheni nuokkui säkkituolissa. Välillä katsoin kelloa ja tunsin painetta käsivarressa, kun verenpainemittari pumppaili. Kätilö joutui katetroimaan kerran ja kävi avustamassa välillä toisessa synnytyksessä. Muistan kysyneeni, että joko viereisen salin vauva syntyi, johon kätilö vastasi, että kyllä se teidänkin pienokainen vielä syntyy. Homma vaan ei edistynyt ja itkinkin, että haluan kotiin.

Yö oli elämäni pisin ja raskain. Laitteet piippailivat ja tiesin, että kaikilla oli huoli miksi emme ole ilmoittaneet vauvan syntymästä. Tuli aamu, ja aamuvuoro vaihtui. Yövuorolainen toivotteli onnea ja sanoi, että kyllä se vauva tämän päivän aikana syntyy. Huh tähän mennessä olimme tavanneet siis jo neljä eri kätilöä + lääkärit. Mieheni kävi syömässä ylhäällä osastolla aamupalaa. Vuoroon tullut synnytyslääkäri tuli tarkastamaan tilanteen ja olin jo 9 cm auki, mutta kanavaa oli jäljellä vielä jonkin verran. Epiduraalia lisäiltiin ja vaihdoin vähän väliä asentoa/kylkeä. Kätilö joutui jälleen katetroimaan. Lääkäri käski minut joko kävelemään tai istumaan jumppapallon päälle, jotta synnytys edistyisi ja päästäisiin ponnistamaan. Pallolla istuminen auttoikin jonkin ajan kuluttua. Mutta edelleen kätilöt ja lääkäri kävivät keskustelua vauvan asennosta ja leikkaussaliin menosta. Muistan kuinka ajattelin, että olen tehnyt tässä töitä jo jonkin aikaa ettekä varmasti leikkaa!!

Sain kuitenkin luvan alkaa ponnistamaan. Tuolloin mielessä oli, että tämä vaihe menee nopeasti ja helposti, tahdon vain tuon pikkuisen syliini. Ponnistusvaiheen tullessa olin kuitenkin lähes kahden vuorokauden valvomisesta niin poikki ja rikki, että en yksinkertaisesti jaksanut. Ja se kuuluisa ponnistamisen tarve ei tullut niin kuin olin sen kuvitellut tulevan. Mieheni tuki minua selästä ja tsemppasi koko ajan. Supistus ja ponnistus toisensa jälkeen ja mitään ei tapahdu. Itkin vain kätilöille ja pyysin ottamaan vauvan pois. Kätilöt sanoivat pään jo näkyvän, mutta en uskonut ja ajattelin, että en enää koskaan tule synnyttämään. Reilu tunti oltiin jo ponnistettu ja voimat olivat enemmän kuin loppu. Lääkäri tuli katsomaan ja sanoi vauvan olevan viistotarjonnassa. Eli vauva oli hieman mutkalla eikä ollut tulossa kohti suoraan maailmaa, eikä ponnistus tuottanut tulosta. Seuraavana päätettiin ottaa imukuppi käyttöön.Myös lastenlääkäri saapui seuraamaan synnytystä, siltä varalta, että jotain komplikaatioita tulisi imukupin käytöstä. Huh huh, ajattelin imukupin olevan apuväline jolla lääkäri vähän avustaa, mutta sillä tehtiin todella töitä. Yksi supistus muutamalla ponnistuksella ja herra Aleksi Eeli Benjamin Laitinen syntyi 30.10.2012 klo:10.51 tähän maailmaan raskaan ja kovan synnytyksen jälkeen. Äiti & isi oli maailman onnellisimpia tuosta pienestä heviletistä <3 Sitä tunnetta ei unohda koskaan, kun oma lapsi nostetaan rinnan päälle. Ennen kuin kätilöt ehtivät sanoa sukupuolen, isimies jo kertoi sen olevan poika. Äidillä pääsi suuri itku ja taisi isikin muutaman kyyneleen vieräyttää.

Kaikki kipu oli poissa ja väsymys väistyi, kun saimme pojan syliimme. Isä pääsi kylvettämään poikaa ja minua paikkailtiin. Minulle tehtiin episiotomia ja sain myös 2.asteen repeämän. Pojalle piirtyi mitoiksi 3630g ja 52cm. Aleksi syntyi siis viikoilla 39+5. Maailma heitti kärrinpyöriä ja yhtäkkiä olimme perhe, meitä oli kolme!

Synnytys kesti siis kaiken kaikkiaan 31 tuntia. Toivon etten koskaan joudu kokemaan yhtä pitkää synnytystä. Ensimmäinen vaihe kesti 29 tuntia ja 45 minuuttia, toinen vaihe 1 tunnin ja 6 minuuttia, ja kolmas 9 minuuttia. Kaiken kaikkiaan kaikki meni hyvin, sillä pahempaakin olisi voinut tapahtua. Sainhan sentään pojan heti rinnalle ja poika parkaisi ääninäytteen heti synnyttyään. Sairaalasta kotiuduimme vasta lauantaina, sillä pojan bilirubini-arvoja tarkkailtiin ja kävipä hän lepäämässä yhden yön valohoidossakin keltaisuuden vuoksi. Imetys ei ottanut onnistuakseen heti alkuun vaan jouduimme käyttämään muutaman viikon ajan rintakumia.

Vaikka koettelemuksena synnytys oli enemmäin kuin pitkä ja omalla tavalla hankala, tekisin sen milloin vain uudestaan. Tunnetta ei voita mikään, eikä kyllä äitiyttäkään!
Hassua, että tapahtuneesta on kohta kulunut 7 kuukautta, miten sitä alkaa jo pikkuhiljaa unohtamaan ne synnytykseen liittyvät pienet yksityiskohdat. Ja vaikka aikaa on kulunut jo jonkin aikaa saa tapahtuman ajatteleminen edelleen kyyneleet silmiin ja kylmätväreet käsivarsille. Nyt pieni herra tuhisee tyytyväisenä omassa sängyssään <3

Bailamama

Niin vaan koitti se päivä, että tämä mamma otti ja jätti perheen miehet kaksistaan ihan koko yöksi. Suuntasin illalla isompaan kaupunkiin viettämään rentoa iltaa ystävien seurassa. Ja ilta oli NIIN mahtava! Kiitos siitä ihanille ihmisille. Hieman jännitti miten ne Aleksi ja isimies pärjää, mutta kaikki oli mennyt hyvin. Muutamaan otteeseen oli herra herännyt yöllä, mutta muuten ollut kiltti ja syönyt normaalisti. Taisi äiti olla enemmän kauhuissaan kuin poika. Ihanaa kuitenkin tietää, että mies pärjää myös Aleksin kanssa jos äitin tekee mieli lähteä hieman tuulettumaan yksin. Iltaan kuului terassia, kuplivaa ja niin mahtava Cheekin keikka. Oon liekeissä edelleen, jau! Seuraavan päivän väsymys oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mukavaa, mutta päivästä teki ihanan Aleksin ottaminen kainaloon ja pitkät päiväunet. Seuraavaan kertaan saakin olla taas jonkin aikaa! Nyt lämppäreitä naamaan ja saunaan. Mukava viikonloppu takana, mutta harmiksi ne kuluu niin nopeasti.

Kuulumisia

Helatorstain seutu menikin mökillä rentoutuen. Aleksin ensimmäinen mökkireissu oli onnistunut ja herra viihtyi. Aleksi pääsi saunomaan ensimmäistä kertaa rantasaunaan tai no käymään pesulla siellä, ei löylyyn. Unta riitti matkasängyssä, mutta ihana aurinko päätti herättää herran joka aamu viimeistään kuuden aikaan. Lauantaina juhlittiin oman pappani 85-vuotis syntymäpäiviä. Aleksi oli juhlien silmäterä, sillä ei ollut mummoa tai pappaa kuka ei olisi pientä miestä syliinsä halunnut. Herra jaksoikin hymyillä koko päivän, mutta illalla väsymys otti voiton 1-0 ja ennen iltapuuroa ukkeli kuorsasi tuvan sohvalla.

Väsynyt juhlija.

Isopapan sylissä <3

Asia mitä mies on alkanut harrastamaan enemmän kuin tosissaan on konttausasentoon meneminen ja nitkuttelu, vielä kun tajuaisi lähteä eteenpäin. Unta otetaan useimminten nykyään mahallaan vaikka äiti kuinka kävisi kääntämässä selälleen. Noh pääasia, että nukkuu, ainakin jotenkin. Ongelmaa alkaa lähinnä tuottaa vaatetus ulkosalla. Päivien lämmetessä myös vaatteiden pitäisi vähetä tai ainakin ohentua, meidän Aleksi taitaa kulkea vielä juhannuksenakin villasukat jalassa ja tumput kourasssa :) Sitten meneekin hermo, kun tulee kuuma. Autossa matkustaminen yksin takapenkillä on ihan vauvojen hommaa, Aleksi ei meinaa millään viihtyä vaan aloittaa huuto konsertin samantien, kun silmät aukeavat. Johtuuko kuumuudesta, yhteenkohtaan tuijottamisesta, tylsyydestä..?

Ruokaa menee kuin aikamiehelle konsanaan. Aamupuurolla mannapuuroa tai riisi-maissipuuroa, joukkoon hieman hedelmäsosetta. Lounaalla erinäisiä kasviksia, sekä kaupan valmisruokia että home made, joukkoon myös hieman lihaa. Välipalana herkutellaan hedelmäsoseilla. Päivällinen melkein saman kaavan mukaan kuin lounas. Ja iltapuurona samaa kuin aamulla. Väliin fiiliksen mukaan maitoa ja iltamaitoa hieman enemmän. Päätettiin eilen, että iltamaito aletaan antamaan pullosta, sillä tietää hieman määrän paljon herra sitä nautiskelee ja viime yönä heräsi vain puoli viiden aikaan.


Neuvolakuulumiset meinasi unohtua viikonlopun kovassa tohinassa kokonaan. Tässä hieman numeroita, sillä pitemmille jaaritteluille en jaksa antaa tilaa. Neuvola kuulumiset ovatkin lähinnä omaa muistia varten, täältä on helppo tarkistaa paljon vaaka on milloinkin näyttänyt.

Aleksi 6kk ikäisenä (suluissa edelliset lukemat)

Paino: 8330g (8100g)

Pituus: 69,5 cm (67,5 cm)

Päänympärys: - (45,8 cm)

Neuvolantäti unohti merkata korttiin päänympäryksen.

Aleksi on oikein hyvin kehittynyt puolivuotias. Terhakkaasti pyörähtää vatsalleen. Varaa jalkoihin ja noussut kotona jo konttausasentoon. Soseruoat maistuvat. Kasvu edistyy.

Äitillä olisi huomenna vapaa ilta, kun isi ja Aleksi jäävät kahdestaan kotiin. Saatan olla jopa kotoa yön poissa. Tarkoitus olisi lähteä hieman kaupunkiin sivistymään.

Legolandia

Vihdoin Aleksin ensimmäiset hampaat ovat löytäneet tiensä suuhun. Alhaalla pilkottaa kaksi terävää hampaan alkua, ja ylös on myös puhjennut yksi etuhammas. Niillä onkin sitten mukava puraista äitiä, taitaa tissin syöminen jäädä, jos sama homma jatkuu. Pikkuinen on niin yli-ihanan näköinen, kun suusta pilkottaa kaksi valkoista legoa. Vielä hampaat eivät kuitenkaan näy kunnolla, ellei niitä todenteolla tuijota. Hassua kuinka tuollainen asia saa hymyn huulille. Yöt ennen hampaiden puhkeamista oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hassua. Herättiin se miljoona kertaa ja tutti ei kelvannut. Paikkana äidin ja isin kainalo oli ykkösjuttu! Nyt kuitenkin yöt nukutaan hyvin, herätään kerran.

Hurjaa, että minun pienellä miehellä on jo legoja suussa. Hampaita ollaan alettu pesemään sekä aamuin että illoin, kuitenkin vielä ilman hammastahnaa. Tästä on hyvä jatkaa kasvamista etiäpäin! Me aletaan lähtemään kerhoon kaupunkiin, kivat torstait allihuupille!

Äitien päivä

Eilen oli sitten kauan odotettu päivä, ensimmäinen äitienpäivä! Odotukset olivat myönnettäköön melko korkealla, mutta minä reippaana tyttönä heräsin jo 5 aikaan Aleksin kanssa, kun herra päätti alkaa höpöttelemään. Tehtiin siinä sitten aamutoimet mökillä. Isimies ja äidin mies tekivät meille äideille aamupalaa ja me mentiin herättämään Aleksin kanssa aittaan mummia kera kortin. Sain Aleksilta ja omalta äidiltäni myös kortin ja hieman taskurahaa ;). Isi oli ostanut paistinpannun, jota olinkin toivonut. Taitaa tietää, että tämä äiti tykkää ruoasta. Vaikka sormustahan tässä odoteltiin!
Lähdettiin koko porukka vielä syömään Aleksin isomummon ja isopapan kesäpaikalle oman pappani kotipaikalle, jossa meitä odotti serkkuni perhe, minun eno sekä mummi ja pappa. Pidimme siellä äitienpäivä lounaan kera koko perheen. Pakko myöntää, että on ihanaa olla äiti tuolle pienelle pojalle ja se on ehdottomasti maailman paras asia!
Ensi vuonna saatan saada Aleksilta jo ihan itse tekemän kortin ja märän pusun. Pääasia, että tuollaisen päivän saa viettää oman lapsosen sekä oman äidin kanssa. Ja äitien päivähän on joka päivä! Toivottavasti muilla on ollut myös mukava päivä, joko omaa äitiä muistaen tai äitinä sitä viettäen!

Ensimmäinen äitien päivä.

Pikkuserkkujen kanssa.

6 kuukauden ikäinen rakkaus

Hurjaa meidän pieni nöpönenä "Pena" Aleksi on ehtinyt jo puolen vuoden ikään ja äiti ei ole ehtinyt edes huomata miten nopeasti aika on kulunut! Toinen samanlainen puolisko niin saadaan viettää herran 1-vuotis syntymäpäiviä. Rakkaus tuota pientä ihmettä kohtaan kasvaa päivä päivältä ja voi sitä ylpeyden määrää, mitä äiti ja välillä myös isikin  tuntee, kun Aleksi on oppinut jotain uutta. Taidon ei tarvitse olla suuri, mutta onni koostuu nykyisin pienistäkin asioista.

Aleksi on kehittynyt ja kasvanut hurjasti. Meillä on ensi tiistaina neuvola, joten sitten päivittelen neuvolakuulumisia, sekä kirjoittelen meidän päivärytmistä. Aloiteltiin soseiden maistelu oikein kunnolla 5 kuukauden iässä. Ruoka ei meinannut oikein maistua sitterissä nököttäen. Aleksi sai kuitenkin oman syöttötuolin ja kappas ruoka uppoaa paremmin kuin hyvin. Kukapa sitä tahtoisi lattialla syödä? Ollaankin nyt syöty jo lähes kaikkia suositeltuja kasviksia sekä puuroa. Ehkäpä ensi viikolla maistellaan jo myös lihaa. Meille on kehittynyt jo melkolailla vakiintunut ruokailurytmi. Ehkäpä myös levottomat yöt loppuisi, jos hampaat puhkeaisivat! En tahtoisi valittaa, mutta nuo kuuluisat levottomat yöt vievät kyllä kaiken ylimääräisen energian. Koti on ollut tämän viikkoa ihan laiminlyöty, tai sille ainakin tuntuu. Olen itsekin ollut äreä ja herkkä johtuen väsymyksestä. Mutta asiat voisi olla huonomminkin, joten en jaksa marmattaa liikaa. Herra on oppinut myös sijoittamaan omat varpaansa suuhun. Näky on huvittava, kun äheltää pienen pieniä varpaitaan kohti suuta.

Tissi on kuitenkin edelleen kova sana ja maitoa onneksi vielä riittää enemmän kuin hyvin. Aleksi on oppinut myös taputtamaan nätisti. Käsi osuu milloin pöytään ja milloin omaan jalkaan. Aamut alkaa nykyisin lähes poikkeuksetta taputtamalla. Aleksi yrittää myös kovin tehdä hampaita alas. Nyrkki tai sormet sekä lelut ja milloin mitäkin on kokoajan suussa. Ikenet on jo ihan valkoiset ja reiät valmiina legoille.

Aleksi on nyt harrastanut liikkumista noin kuukauden ajan pakki päällä. Yritys on enemmän kuin kova päästä eteenpäin, mutta minkäs teet kun kroppa ei vaan suostu menemään eteenpäin. Sitten meneekin hermo, kun ei yllä ottamaan lelua. Tänään Aleksi kuitenkin keksi mennä konttausasentoon! Jaiks, kohta se oikeasti lähtee liikkeelle ja sitten sitä ei pidättele mikään. Jos äidin mielipidettä kysytään, niin liikkeelle lähdöllä ei ole mikään kiire, mutta toisaalta onhan se mukavampaa kesällä tutkia nurmikkoa kuin kellottaa vain paikallaan.

Aleksi osaa myös väläyttää mitä ihanimpia ilmeitä, milloin illistetään ja milloin nauretaan niin, että ikenet näkyy. Tuota rakkautta ei kyllä voita mikään <3

Tämä päivä ollaan tehty pihahommia, kiitos hyvän sään. Piha on haravoitu, kukkapenkit laitettu kesäkuntoon, terassi öljytty sekä purettiin vanha puuliiteri tontin rajalta. Pääsin myös pitkästä aikaa salille tekemään hieman peppu treeniä ja voih, mikä ihana tapa aloittaa viikonloppu. Huomenna tiedossa naapurissa kiven mättämistä talkoo hengessä. Nyt kuitenkin nukkumaan! Iloista viikonloppua.

-Niina

Vapun viettoa

Meidän vappu koostui yhdessäolosta, kavereista ja mahtavasta ruoasta. Vapun aatto kului kaveripariskunnan  luona, jossa kokkailimme ja saunoimme. Aleksi kävikin siellä myös yöunille. Kotiin lähdettiin yhdentoista maissa eikä herra edes herännyt, kun nostimme hänet turvakaukaloon ja lähdimme kotiin. Yö kuitenkin oli hieman levotonta johtuen ehkäpä jo niistä hampaista! Vapun päivänä lähdimme rotinoille katsomaan Aleksin pienintä serkkua, jolla on ikää kolmisen viikkoa. Ulkoilimme ja yllättäen grillailimme myös siellä. Nyt onkin otettu varaslähtö kesän grilliherkkuihin. Isi on ollut myös koko viikon kotona, mikä on välillä ollut todella mukavaa ja välillä hieman raivostuttavaa.

Vappu menuu koostui savustetusta lohesta, viher-fetasalaatista, itsetehdystä perunasalaatista, pestosalaatista, kanapihveistä, hirvenfileestä, pekoni-aura-herkkusienistä, nakeista, grillatuista tomaateista, persikoista sekä ananaksista, maissista, uuniperunoista kera kastikkeiden.
Jälkiruokana nautimme emännän tekemiä munkkeja ja toiset ottivat simaa, minä kun en koko juomasta 
oikein pidä.

Perunasalaatti

Pestosalaatti

Vappu ruokaa

Aleksi testasi Iita neidin kehdon <3

Iltapuuron syönnissä

Vappupäivän aamiainen

Ensi vuonna juhlitaan vappua sitten jo eri tavalla, kun Aleksikin jo ymmärtää jotain ilmapalloista ja serpentiinistä. Sitten aion tehdä itse niitä munkkeja sekä simaa. Ja ehkäpä teemme myös perheen kesken piknikin ja käymme jäätelöllä.