Isoveli.

Niinpä niin, sana, jonka merkitystä en ehkä tule koskaan ymmärtämään saatikka sitten käyttämään. Aleksi tulee tämän kuun lopulla vuosi ja kolme kuukautta. Tänään käytiin neuvolassa ja itse olin siinä uskossa, että jälleen on piikkejä luvassa, mutta suureksi helpotukseksi ei ollutkaan. Seuraavat rokotteet saadaan vasta 4 vuoden ikäisenä, jipii! En ole kirjoitellut olevinaan kiireen, laiskuuden ja yksinkertaisesti aikaansaamattomuuden vuoksi. Käynkin kohtalaisen kovaa kamppailua sen suhteen, että jättäisin blogin kirjoittamisen kokonaan ja kirjoittelisin itselleni vain päiväkirjaa mullistavista asioista ja tapahtumista. Elämässä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon hektisiä asioita, ettei blogin kirjoittaminen ole päälimmäisenä asiana mielessäni. Koulu, Aleksi, parisuhde, koti, liikunta ja nyyttisen odotus vie lähes tulkoon 24/7 ja jos sallittaisiin niin enemmänkin. Mutta ehkä tormistaudun ja pidän tietokonetta ja kameraa useammin esillä niin ehkä sitä tekstiäkin syntyy, tiedä tuota.

Mitä meidän tulevalle isoveljelle siis kuuluu? No herra potee ensimmäistä korvatulehdustaan, joka pamahti kerralla molempiin korviin. Yskä on niin kovaa, että tuntuu pojan keuhkojen lentävän välillä pellolle. Onneksi viime yö oli ensimmäinen ehjä yö moneen viikkoon. Hoidosta oltiin viime viikolla muutamia päiviä poissa, samoin tämä päivä. Toivon mukaan alkaa tauti hellittämään ja saadaan ukko vihdoin kuntoon <3

Taitoja tälle pienelle menijälle karttuu päivä päivältä vaan enemmän. Koneet on tällä hetkellä ehdton suosikki, varsinkin mopo ja päristely. Isin kanssa mopolla ajamista ei voita mikään ja herra haluaisikin viettää päivät pihalla. Aleksi osaa juosta jo aika vauhtia, syödä itse ja juoda mukista, kertoa jos johonkin tuli pipi, antaa hellyyttä ja myös vastaanottaa sitä. Sanoja tulee muutamia: äiti, isi, mopo, mummo, kakka, mutta juttua sitten senkin edestä. Aleksilla taitaa olla kehitettynä oma kieli jota ei aina osaa edes äiti tulkita; pääasia että höpinää riittää. Ruoka maistuu entiseen tapaan, herra syö varmaan kohta hoitopaikan vararikkoon. Unta riittää myös, lukuunottamatta kipeänä ollessa. Kotitöissäavustaminen on enemmän kuin mukavaa puuhaa, roskia viedään roskikseen, pyykkejä mätetään koneeseen ja sieltä pois ja autetaan välillä äitiä myös lattioiden pesussa.

Luonnetta tulee esiin enemmän ja enemmän. Herra on velmuilija ja kiltti, mutta tarpeentullen erittäin omapäinen ja äkkipikainen, keneltähän perittyä? Haleja ja pusuja jaetaan tiuhaan tahtiin. Kauppa reissulla lähetetään lentosuukkoja ja moikkaillaan tutuille ja tuntemattomille. Aleksi myös ihannoi muita lapsia, erityisesti hieman vanhempia. Ja tietysti niiltä otetaan mallia jokaiseen tekemiseen. Muuten meille kuuluu hyvää ja tiedän Aleksin olevan valmis kesällä koittavaan isoveljen rooliin ja pitävän siskosta/veljestä hyvää huolta. Äidin ja isin pieni hurmuri <3 Ja niinhän se vain menee, että lapset kasvaa kokoajan ja vielä sellaista vauhtia, ettei meinaa itse kestää perässä!

1+1=4

Lyhyellä matematiikalla laskettuna loppukesästä meidän perheessä on neljä jäsentä: äiti, isä, isoveli ja nyyttinen. Aleksista tulee siis pieni suuri isoveli ♡ Marraskuun lopulla olimme Aleksin kummitädin luona Lahdessa ja siellä sitten plussasin. Alkuun olo tuntui uskomattomalta ja epätodelliselta. Ostin toisen testin ja siihen ilmestyi haamu. Kuukautiset oli jo viikon myöhässä mutta ajattelin tuloksen olleen väärä. Aleksia kuitenkin odoteltiin vuoden verran, voiko olla mahdollista että tämä olisi näin nopeasti. Vaikka tulokas on enemmän kuin tervetullut oli asiassa hieman sulateltavaa. Kohta olenkin yhden sijaista, kahden pienen lapsen äiti.
Viikkoja on nyt 13+6 ja olo on ollut täysin erilainen kuin esikoiselta. Pahaaoloa ja väsymystä potenssiin ääretön. Vaikkakaan pönttöä en ole joutunut halailemaan kuin kerran. Tällä hetkellä olo alkaa kohenemaan mutta kaikki aika kun on hyväolo käytetään Aleksin kanssa olemiseen. Kohta vauva ei olekaan enää ainut vauva. Pahaolo alkaa olla mennyttä ainakin hetkeksi ja yltiöpäinen väsymyskin alkaa siirtyä takavasemmalle.

Ensimmäisessä niskapoimu-ultrassa kaikki oli hyvin ja yksi rauhallinen toveri köllötteli masussa. Isimies sanoikin, että ne on nuo tytöt jotka ovat rauhallisia eli ei epäilystä kumpaa mieltä isimies on tulokkaasta. Itselläni ei ole vahvaa tunnetta kummastakaan. Ultran jälkeen asia tuli entistä todellisemmaksi. Vaikka nyyttinen on erittäin tervetullut perheeseemme, on asiassa ollut sopeutumista. Toivotaan vaan, että kaikki menee hyvin ja, että Aleksi saa olla ylpeä isoveli ensi kesänä ♡ Itse olen perheeni ainokainen, kun taas mieheni sisaruksia laskettaessa ei kahden käden sormet riitä. Olen aina ollut tietoinen, että haluan ainakin kaksi lasta, jos vain se onni minulle suodaan. Noh nyt on haikara airways matkalla meille toistamiseen ja onni on sanoinkuvailemattoman suuri. Vaikkakin huoli raskauden kulusta sekä synnytyksestä painaa jo mieltä. Jännittävää on myös kuinka kaikki jälleen muuttuu, mutta tiedän meidän kaikkien sopeutuvan uuteen tulokkaaseen parhaalla mahdollisella tavalla! Nyt kuitenkin halimaan tuota "pientä" vauvaa, joka heräilee päiväunilta. Jos sitä suuntaisi ulkoilemaan, kun on noin ihana ilmakin.