Kotihoitoa.

Aloitin viikko sitten maanantaina kuntoutumisen harjoittelun kotipalvelussa. Jännitystä ei maanantai aamuna juurikaan ollut, sillä tiesin kaverini olevan ohjaajistani toinen. Odotukset kotipalvelua kohtaan kuitenkin olivat tyyliin: ikäihmisille lääkkeiden jakoa sekä seuran pitämistä, lisänä vielä sanoinkuvaamaton kiire.
Viikko takana ja voin kertoa, että metsään meni niin, että rytisi. Koskaan ei pitäisi yleistää mitään, sillä jokaisessa työpaikassa on omat tapansa toimia ja työskennellä. Tottahan se on, että suurin osa asiakkaista koostuu ikäihmisistä ja heidän erilaisista avun tarpeista (pesuja, tiskausta, lääkkeiden antoa, kaupassa käyntiä ja jutustelua), mutta paikkakunta, jossa harjoitteluani suoritan on pieni kirkonkylä, jolloin asiakkaina on myös esimerkiksi lapsiperheitä ja vammautuneita, alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia.

Viikon jälkeen voin sanoa tykkääväni todella paljon. Työkaverit ja yhteisö on mukava ja minut on otettu hyvin vastaan. Olen päässyt näkemään ja tekemään kaikkea. Ja oppinut paljon uutta! Odotan jo tulevia päiviä innolla ja tulevaa viikkoa. Viikko tosiaan takana ja viisi vielä vai pitäisikö sanoa enää jäljellä. Aika menee niin älyttömän nopeasti. Tämä tuntuu siltä missä voisin tulevaisuudessa työskennellä.
Joustavat ohjaajat antavat mahdollisuuden myös siihen, että ollaan saatu mieheni kanssa vuorot yksi yhteen sovitetuksi. Iltavuoroja, kun ei yleensä tehdä kuin yksi viikossa jolloin isimies sitten on aamuvuorossa. Katsoin juuri vuorojani ja Aleksille tulee mukavasti ainakin yksi vapaa päivä hoidosta joka viikko. Se on hyvä, sillä aamuvuoro päivinä poika joutuu menemään hoitoon silmät ristissä jo puoli seitsemään ja olemaan neljään. Mutta nyt olemme saaneet monena päivänä viedä vasta kymmeneltä ja haettu Aleksi neljältä. Rankkaahan tälläiset muutokset on itse kullekin, mutta Aleksi on sopeutunut todella hyvin ♡

Ensi viikonloppua odotellaan meillä jo innolla. Perjantaina suuntaamme Aleksin kanssa viikonlopun viettoon pojan kummin luokse Lahteen. IHANAA! En malta odottaa tyttöjen juttuja, shoppailua, ulkoilua sekä hyvää ruokaa eikä kiire minnekään. Ja Aleksi pääsee paijaamaan kummin kahta pientä koiraa, Ale rakastaa näitä tovereita! Ensin kuitenkin hoidetaan tämä viikko kunnialla pakettiin. Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti :)

Tuplien hoitoa.

Lauantaina saatiin Aleksin kaveri Iita meille yökylään. Tovereilla on ikäeroa 2,5 kuukautta ja olemme tekemisissä lähes päivittäin. Silti jostain kumman syystä minua jännitti neidin tulo, vieläpä yökylään. Noh toverit touhuilivat ja leikkivät yhdessä piiloa ja autoilla. Puuro syötiin hieman sotkuisella meiningillä, onneksi oltiin varaudutti kahdella syöttötuolilla. Lämmitettiin sauna ja kaverukset räkättivät kilpaa lauteilla. Tähän mennessä itkuista eikä ikävästä ollut tietoakaan. Nukkumaanmeno olikin oma shownsa. Aleksi nukkui omassa huoneessa ja Iitalle tehtiin peti matkasänkyyn vierashuoneeseen. Molemmilla taisi kuitenkin olla unihiekkaa jossain muualla kuin silmissä. Toisen rauhoittuessa, toinen alkoi riekkua ja itkea, sama homma toisin päin. Aleksi luovutti ensin ja Iita lähes heti Aleksin jälkeen. Täydellinen hiljaisuus saatiin mökkiin vasta hieman ennen kymmentä. Yön onneksi molemmat nukkuivat lähes kokonaan, tai no Iita nukkui ja Aleksi önähteli muutamaan otteeseen.

Aamulla herättiin jo puoli seitsemäm maissa ja köllöteltiin sängyssä koko poppoo. Iita ja Aleksi viihdytti toisiaan ja nauraa rätkätti kilpaa. Iitan äityli tulikin hakemaan tyssin ennen puolta päivää kotiin. Mukavaa oli ja Ale tykkäsi, kun oli kaveri kylässä <3 Iltapäivästä käytiinkin PikkuÄssässä sekäjoululahja ostoksilla. Ja täytynee sanoa, että hatun nosto kaikille tuplien ja triplojen vanhemmille! Jos yhden kanssa on väliin haastavaa, vaikea kuvitella millaista se on, jos touhottajia on kaksi tai kolme. Ja edelleen ärsyttää puhelimella räpsityt kuvat, en vain edelleenkään ole saanut Picasaa pelittämään uudella koneella.

Isänpäivä.

Alkuun täytyy mainita, että olen sitä mieltä, että tällainen päivä on joka päivä. Mutta me mentiin nyt massan mukana ja olimme varautuneet juhlimaan isiä koko päivän. Oli korttia, lahjaa, aamupalaa, yhdessäoloa ja isin lempijuttuja eli me ;)

Valmistelua. Isin ollessa töissä askartelimme korttia Aleksin kanssa useampaan otteeseen. Poika pääsi toteuttamaan itsemään oikein kunnolla. Tilasin myös lahjan netistä, lähes myöhässä.
Lahja. Inhoan antaa tai itse saada lahjoja, joille ei ole käyttöä tai ne ovat vain ostamisen vuoksi hankittuja. Tänä vuonna olin ovela ja tilasin miehelleni puukon. Jokaisella metsästäjällä tulee olla hyvä ja toimiva puukko. Ja isimieshän tykkäsi, kovasti. Kaiverrutin puukkoon vielä tekstin: Isille 2013.
Kortti. Isi sai meiltä, tai no lähinnä Aleksilta kivan kortin. Ideana oli, että poika sai itse tehdä kortin. Istutin pojan syöttötuoliin vaippasiltaan ja annoin lautasella marjakiisseliä. Paperi nenän eteen ja kädet viuhtomaan. Lopputulos: Aleksin oma taideteos. Ja pääasia, että pojalla oli hauskaa ja samalla sai vähän maistella välillä mustikkaa ja mansikkaa. Aleksi oli askarrellut myös hoidossa isille kortin, jossa oli pojan kädenjälki painettuna sormiväreillä.
Aamu. Herättiin Aleksin kanssa jo kuuden aikaan ja teimme rauhassa aamupuuhat sekä söimme itse aamupalaa, sillä tiesimme isin nukkuvan niin pitkään kuin mahdollista. Isin nukkuessa keittiö näytti kuin siellä olisi räjähtänyt pommi. Kokkailimme aamupalan valmiiksi ja menimme herättelemään isiä yhdessä. Aamupalaan kuului paistetusta munasta joulutorttuun ja kaikkea muuta mahdollista. Lämmitimme myös aamusaunan ja nautimme löylyistä koko perhe.
Päivä kokonaisuudessaan. Isänpäivä kokonaisuudessaan oli mukava. Kävimme onnittelemassa Aleksin ukkia päiväkahvilla ja veimme myös hänelle kortin teimme kaikille papoille, ukille ja isopapalle kortit myös. Söimme aivan taivaallista paistia, jonka mieheni teki itse alusta loppuun. Vaikka mummi tekee maailman parasta hirvipaistia, tulee mieheni tekemä hyvänä kakkosena!

Kortin askartelua.

Toivottavasti muilla on ollut yhtä mahtava päivä kuin meillä eilen!
-niina

Treffit.

Ihanaa,mahtavaa, superia..noilla sanoilla voisi kuvailla eilisen fiiliksiä, kun Aleksin täti saapui meille ja otti komennon pojan hoitamisesta. Päästiin isimiehen kanssa oikein treffeille, vaikka mukana oli myös kaveripariskunta. Kävimme syömässä pizzalla vain, mutta hyvää oli sekin. Sitten suuntasimme leffaan katsomaan Dome Karukosken Leijonasydäntä.

Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh). Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? Entä miten käy Ramun, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin? Elokuvan yllättävän ja kulmikkaan huumorin taustalla on suuria tunteita ja sen ytimessä sykkii rohkea ja lempeä leijonasydän.

Kuva Googlesta.

Voin kertoa, että leffan odotukset olivat hieman skeptiset johtuen elokuvan aihepiiristä. Ahdistavahan se oli, mutta hyvällä huumorilla höystettynä. Olen usein melko kriittinen varsinkin suomalaisten elokuvien suhteen, mutta tämä sai täydet pisteet. Olin myyty. Näyttelijät olivat paneutuneet rooleihinsa todella vakuuttavasti ja valinnat olivat osuneet kohdalleen. Ja silmäniloa toi kieltämättä aina niin charmantti Peter Franzen sekä söpö Jasper Pääkkönen. Vaikka aihe paneutuu rotuvihaan sekä natsismiin, oli elokuva loppujen lopuksi todella opettavainen. Kannatti lähteä katsomaan!
Leffan jälkeen oli tarkoitus lähteä suoraan kotiin, mutta lapsenvahti kehotti käymään vielä jossain. Moni iltaravintola oli tupaten täynnä jo menoillaan olevien pikkujoulujen vuoksi. Pysähdyimme satamassa olevaan Waahto ravintolaan,jossa en ollut aiemmin käynyt. Tunnin kuluttua alkoi seuruetta väsyttämään niin, että paras vaihtoehto oli suunnata auton nokka kohti kotia. Vaikka houkutteleva vaihtoehto olisi ollut jäädä jonottamaan noin puolen kilometrin jonoon katsomaan Cheekkiä ;)

Kiitos pojan tätykälle! Oma aika tuli tarpeeseen ja huono viikko sai mukavan päätöksen. Nyt suuntana naapuri ja Me and I vaatekutsut, saa nähdä tullaanko lompakko tyhjänä kotiin!

Surkeiden sattumusten summa.

Pieni potilas.

Tämä viikko kuuluu ehdottomasti niihin äitiyden huonompien viikkojen Top 3:een. Paska mutsi -fiilis on leijunut meillä nyt muutaman päivän ajan ja todella toivon potenssiin kymmenen, että tuo olotila on poissa, kun huomenna alkaa viikonloppu ja isänpäiväkin lähenee.
Kaikki alkoi maanantaina, kun pieni mies lähti innokkaasti isänsä kanssa saunan lämpöön. No siellä heitettiin kuperkeikat sitten päin laattalattiaa, sama homma pääsi toistumaan noin puolen tunnin päästä kodinhoitohuoneessa kiitos märän lattian. Tästä toipuneena Aleksi kävi nätisti yöunille, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, nukkui hyvin aamuyön tunneille saakka. Isimiehen lähdettyä töihin, kävin nappaamassa pojan viereeni tuhannennen tutin noston yhteydessä. Eipä aikaakaan, kun heräsin tömähdykseen ja kovaan huutoon. Herra tippui meidän sängystämme. Aikansa itki ja jatkoi unia. Tuolloin ei uni enää löytänyt tietänsä äidin luokse, vaan valvoin ja tuijottelin poikaa, kunnes kello soi ja oli noustava ylös. Aamulla ennen hoitoon lähtemistä Aleksi vaikutti reippaalle ja normaalille. Poika hoitoon ja äiti kouluun, hoidosta saatu palaute sai mieleni kiehumaan entisestään. Eräs hoitaja kehtasi alkaa purkamaan kuinka pienimmät lapset Aleksi ja toinen samanikäinen ovat pisimpään hoidossa; että eihän aikuisetkaan tee kymmentä tuntia töitä juttua voisi jatkaa loputtomiin. HUOH! Tästä suivaantuneena päätin ottaa yhteyttä heidän esimieheen ja purinkin sydäntä ihan urakalla. Mielestäni tuollainen käytös vain on ammattietiikan vastaista ja enköhän minä itse tiedä millaisia päivä lapseni hoidossa viettää. Aleksi ei ole kuin max. 7 tuntia hoidossa ja usein vain 3-4 päivänä viikossa. No anyway, hoidosta kuitenkin soitettiin jo aamupäivästä, että poika on oksentanut kahdesti ja vaikuttaa väsyneeltä. Ensimmäinen ajatus: aivotärähdys. Matkalla kotiin soitin samalla yhteispäivystykseen ja kyselin ohjeita. Ei kuitenkaan lähdetty sen kummemmin lääkäriin, sillä Aleksi ei oksentanut enää kotona ja oli suhteellisen pirteä ja oma itsensä. Huoli oli sanoinkuvailemattoman suuri! Yö menikin valvoessa, että pienellä miehellä on kaikki hyvin ja nukkuessa Aleksin huoneen lattialla. Mitäpä sitä ei äiti lapsensa eteen tekisi <3

Pieni suuressa maailmassa.

Eilen meillä kävi kaverini poikansa kanssa viettämässä Aleksin synttäreitä. Herra taiteili aikansa taapero kärryillä ja lensikin taidokkaasti niillä maahan samalla sai vetäistyä eteisessä olevan lasisen lampun johdosta ja mätkähtäen maahan. Vain senteistä kiinni ettei lamppu lentänyt pojan päähän. Lamppu meni säpäleiksi, mutta poika säilyi ehjänä, onneksi.
Kuorrutteena kakun päälle on tänään saadut 1 vuotis rokotteet. Kaiken kaikkiaan saatiin kolme rokoitetta. Itse rokotus tilanteesta selvittiin pienillä itkuilla, mutta ilta oli jotain täysin muuta. Tullessani jumpasta kotona oli desibelit siinä määrin korkealla, että eikun kipulääkettä peliin ja poika unille. Raukka itki niin, että sydäntä särki! Toivon mukaan pojan olo on huomenna parempi ja pääsisimme lähtemään kauan odotetulle ja siirretylle kylpylälomalle Holiday Club Saimaaseen :)
Että tällainen viikko meillä. Kaikille sattuu ja tapahtuu, toisille vaan sattuu vähän enemmän. Onneksi meidän Ale on rautaa <3
Saatiin piristystä sentään PikkuÄssästä tänään, ja lauantain synttärikemuista, joista olisi tarkoitus kirjoitella seuraavana.

Turvallisuus.

Asia, joka nousee esille omaan mieleeni joka ikinen syksy: turvallisuus. Tällä tarkoitan pimeässä liikkumista ja asianmukaisien heijastimien käyttöä. Täällä maaseudulla asuessa heijastimien käyttö on ehdotonta, sillä ison tien varressa liikkuessa sinut huomataan. Heijastin on halpa henkivakuutus. Itse käytän lenkillä heijastinliiviä, lisäksi minulla on myös irtoheijastimet lähes jokaisessa takissa. Aleksin vaunuissa roikkuu Aarikkan Suojelusenkeli -heijastin,  jonka poika sai synnyttyään kummipoikamme äidiltä. Halusin laittaa sen samantien vaunuihin tuomaan turvaa pikkumiehelle. Rattaissa on myös omat heijastimet ja pojan haalarissa myös. Tarkoituksena olisi vielä hommata heijastinliivi myös Aleksille. Tänään iltalenkillä tuolla pimeydessä huomasin kuinka heijastimien käyttö ei kaikille ole itsestäänselvyys tai tärkeää. Ja olen myös huomannut ettei pelkkä riippuva heijastin riitä, niin että autoilijat huomaisi jalankulkijan jo kaukaa. Heijastinliivi toimii tässäkin tapauksessa parhaiten! Onneksi kohta saamme toivon mukaan hieman lunta maahan, jotta pahin pimeys väistyisi ja voisimme alkaa odottamaan jo kunnon talvea ja sen myötä valoa ja kevättä. Turvallista loppuviikkoa kaikille :)

Turvallisuus ennen kaikkea!

Onnea 1-vuotias.

Tänään on se päivä, kun tuo äidin ja isin pieni nökönenä, kiharapää täyttää vuoden <3 Vuosi sitten maailmaan putkahti tiistai aamupäivällä, pitkän kaavan mukaan maailman ihanin poikavauva. Äidin ja isin sydämet suli ja maailma heitti kärrynpyörää. Meistä kahdesta tuli äiti ja isä, ja kahdesta tuli kolme, perhe!
Vuosi on ollut helpon rankka. Aleksi on ollut unelma vauva pienestä pitäen. Ei turhaa huutoa, ruoka maistuu paremmin kuin hyvin ja yölläkin ollaan nukuttu alusta asti melkoisen hyvin. Tietysti vauvan syntyminen ja sen tuomat muutokset ovat vaikuttaneet vuoden aikana myös meidän perheeseen, erityisesti parisuhteeseen. Pojan myötä on tullut onnea, mutta myös haikeutta, riitoja ja epävarmuutta. Väsymys ja se, että kaikki on omalla tavallan uutta on vaatinut paljon energiaa meiltä kaikilta. Onneksi asiat on nyt hyvin ja olemme saaneet tutustua pieneen suureen mieheen jo vuoden verran! Vanhemmaksi kasvaminen on pitkä prosessi ja on hyvä, että saamme kasvaa siihen yhdessä! Rakastan perhettäni kaikesta riidoista ja tyhmyyksistä huolimatta. Perhe tuo turvaa ja pienistä asioista koostuvaa suurta onnea <3 Äitiys on kyllä ehdottomasti paras asia mitä olen saanut kokea. En vieläkään usko, että pojan syntymästä on jo vuosi, mihin tuo vuosi katosi? Tuntuu edelleen kuin oltaisiin vasta eilen tutustuttu toisiimme ja kotiuduttu sairaalasta.

Aleksin juhlapäivä oli normaalihoitopäivä. Hoidossa lapset saivat herkutella tekemälläni kakulla kakusta tuli omasta mielestäni suhteellisen hieno siihen nähden etten tosiaan ole mikään kondiittori sekä olivatpa he askarrelleet Aleksille myös syntymäpäiväkortin :) Illalla käytiin vielä kävelylenkillä. Alea juhlitaan kunnolla sitten lauantaina ja huomenna olisi tarkoitus käydä ruokakaupassa juhlaherkkuja varten, ja voin kertoa, että lista on pitkä.

Onnea vielä äidin & isin 1-vuotias silmäterä Aleksi